lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kouluruokailu


Koulupäivinä meille tarjoillaan lounasta klo 12.00 alkaen ja päivällistä / illallista klo 19.00 alkaen. Ruokalassa(kin) on mielestäni Harry Potterin taikakoulun henkisyyttä, vai mitä mieltä olette? :) Kuvassa jonotetaan siis sapuskaa ja linjaston päässä siintää myös astioiden palautuspiste. Lounaan saa kokonaisuudessaan linjastosta, mutta päivällisen pääruoka haetaan pöytäkohtaisesti ja jaetaan siis samassa pöydässä istuvien kesken. Jokaisen aterian päätteeksi pöydältä harjataan patonkimurut, jonka jälkeen keittiötyöntekijä tulee pyyhkäisemään pöydän kostealla. 


Ensimmäisenä linjastosta otetaan patonkia. Seuraavaksi erilliselle lautaselle kootaan salaatteja tai vaihtoehtoisesti voi ottaa valmiin salaattiannoksen. Sitten napsastaan monipuolisesta valikoimasta jälkkäri. Keittiötyöntekijät annostelevat lounaalla pääruoan.



Oman Suomen koulumme ruokalassa syömme yleensä samassa pöydässä omien luokkakamujen kanssa. Ruokailuun mennään joko samaan aikaan tai omassa tahdissa. Jos haluaa syödä yksin niin niin voi tehdä kaikessa rauhassa. Ranskan koulussa taasen syömään mennään porukalla ja pöydät pitkälti täyttyvät sitä mukaa kun jonosta tullaan. Eli näin ollen pöydät ovat täysiä ja samassa seurueessa on paitsi omia kavereita niin myös niin sanottuja random-tyyppejä. 

Ja lopuksi esimerkkikuvia siitä mitä aterioilla on napaan nauskaistu. Murkinat ovat olleet oikein kelpoja koulusapuskoja. Sisälmyspaistos ja täytetyt kalmarit eivät muodostuneet lemppariruoiksi.







Vivi

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Clutch

Korttikotelon valmistuttua aloitin uuden työn, joka oli klassinen clutch. Malliin oli olemassa valmiit kaavat, joita muokkasin omaan makuun sopivaksi. Materiaaliksi valitsin mustan, kuvioidun nahan.


Jo valmiiksi ohueen vuorinahkaan ohennukset tehtiin käsin, jonka jälkeen vuorit ja päälliset liimattiin yhteen. Jouduin jälkikäteen ohentamaan nahkaa vielä lisää, muuten reuna olisi jäänyt turhan paksuksi. Veitsellä ohentaminen on tosi haastavaa (ja veitsi ihan superterävä!), vaatii siis paljon harjoitusta vielä. :)

Viimeistelyt etureunaan, taskun suuaukkoihin ja sivupalasten yläreunaan tehtiin ohentamisen ja liimamisen jälkeen.


Taskukappale liimataan tässä vaiheessa. Sivukappaleet liimattiin ja ommeltiin ensin etuseinän puolela, jonka jälkeen takaseinä liimattiin. Reunat tulee viimeistellä ennen ompelua.




Alempaan kappaleeseen tuli reikä nuppia varten, joka kiinnitettiin ruuvaamalla. Ylempään kappaleeseen työtiin reikä ja viilto.


Tadaa - laukku valmis!





Tullaan kertomaan jossain vaiheessa tarkemmin uusista työtavoista, joita ollaan opittu (kaavottaminen, käsin ohentaminen, reunojen viimeistely ja käsinompelu).

Jenna

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Nizzassa näyteikkunaostoksilla

Lennettiin sunnuntaina 6.4 Helsingistä Nizzaan ja puksuteltiin siis sieltä vielä junalla tänne Marseilleen. Käppäilimme Nizzassa muutaman tunnin. Vastaan tuli kivoja kenkäherkkuja. Valitettavasti virsuliikkeet olivat kiinni, mutta tallensimme kenkäsatoa kuviksi. Nauttikaa! :)










Vivi

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Korttikotelon valmistusta

Ensimmäinen työ, johon tartuimme oli korttikotelo. Työtavat, joita käytimme olivat meille uusia ja hyvin erilaisia verrattuna aikaisemmin käyttämiimme. Ohessa kuvia työn edistymisen varrelta.


Tässä näkyvät tekninen piirros ja mitat. Seuraavaksi piirrettiin pahville kaavat mittojen mukaan. Pienissä tuotteissa tarkkuus on erittäin tärkeää, yli puolen millin heitot kaavassa tulevat näkymään valmiissa tuotteessa.



Jenna leikkaa nahasta korttikotelon osia. Työvälineenä veitsi.


Tässä on Vivin leikkaamat osat omaan korttikoteloonsa.


Päällinahka ohennettiin koneella. Kuvassa ohjaajamme Hélène ohentaa vuorinahkaa. Ohennus tekee korttikotelosta siromman ja reunoista siistit ja ohuet.


Reunojen viimeistelyssä on monta vaihetta. Kuvassa Jenna tasoittaa aiemmin levittämäänsä reunaväriä. Tuima ilme kertoo keskittymisestä ja tarkkuudesta, viihdymme siis täällä oikein hyvin. ;)


Kaikki korttikotelon tikkaukset ommeltiin käsin. Apuna käytettiin käsinompeluun tarkoitettua telinettä. 



Jenna onnistui hyvin ensimmäisessä työssään. Kun saamme lisää kokemusta uusista tekniikoista työnlaatu tulee paranemaan entisestään.

Vivi ja Jenna

torstai 10. huhtikuuta 2014

Ensimakuja laukkukoululta Marseillesta


Hei kaikki!


Ollaan Jenna ja Vivi, suutariopiskelijat Hämeenlinnasta, koulutuskuntayhtymä Tavastialta. Saavuttiin sunnuntaina 6.4 tänne Marseilleen kolmen viikon opintomatkalle. Olemme Les Compagnons du Devoir -koulun vieraina ja opiskelemme laukkujen valmistusta varsinaisten opiskelijoiden kanssa.



Ensimmäinen koulupäivä alkoi pihalla jutustelutuokion merkeissä. Kaikki kertoivat itsestään jotain ja tutustuminen pääsi hyvään vauhtiin. Lisäksi laukkuopiskelijat raportoivat kokemuksistaan juuri päättyneeltä työpaikkajaksolta. Heidän opintonsa kooostuvat 70 %:sti työpaikkatyöskentelystä ja 30 %:sti koululla opiskelusta. Koulutuksen tavoitteena on luksustason laukunvalmistustaidot. Osa opiskelijoista työskentelee tunnetuille kansainvälisille merkeille kuten ja Hermèsille ja Chanelille ja osa taas pienemmille design-merkeille.





Tältä näyttävät laukkuopiskelijoiden työtilat. Saimme seurata luokan työskentelyä ja pääsimme itsekin heti tekemisen makuun.





Hullaannuimme nahkavaraston värivalikoimista.





Tässä ensimakua opiskelijoiden valmisteilla olevista laukuista.

Jenna ja Vivi

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Hämeenlinnan ensimmäiset suutariopiskelijat maailmalla

Ammattiopisto Tavastia aloitti syksyllä 2013 perustutkintotasoisen suutarikoulutuksen, joka toteutetaan kaksivuotisena aikuisten näyttötutkintona. Koulutuksen ammatillisissa sisällöissä tulee tutuksi koko jalkineen valmistusprosessi; koulutuksen aikana opitaan perusasiat jalasta, jalkineista ja materiaaleista sekä kaavoitetaan ja valmistetaan jalkineita ja nahkatuotteita ideasta valmiiksi tuotteeksi asti.

Ensimmäisen lukuvuoden kevät toi mukanaan mahdollisuuden lähteä tutustumaan Marseillessa sijaitsevaan yhteistyöoppilaitokseen Les Compagnons du Devoiriin. Oppilaitos on monialainen ammatillinen oppilaitos, jossa suutariopiskelijat pääsevät työskentelemään laukun valmistajiksi opiskelevien ranskalaisnuorten kanssa. Tässä blogissa voi seurata matkan aikaisia tunnelmia.